VISIGN BLOG

Poikkeusolojen vaikutus asuntojen myyntiin ja markkinointiin

Jarmo Lumpus

Visign järjesti kesäkuussa 2020 kyselyn poikkeusolojen vaikutuksista asuntojen myyntiin ja markkinointiin. Maaliskuussa alkanut pandemia aiheutti välittömästi monenlaisia uusia järjestelyitä ja vaikutti suoraan kiinteistönvälittäjien työhön ja liiketoimintaan. Saimme kyselyyn vastauksia 110 kpl ympäri maata ja tulokset ovat nyt selvillä. Lue tästä blogista miten kevään poikkeusolot vaikuttivat kiinteistönvälitykseen ja miten välittäjät näkevät tulevaisuuden.

Vastauksia saatiin pääosin Suomen isoimmista kaupungeista: 70% vastaajista oli pääkaupunkiseudulta, Tampereelta, Turusta tai Oulusta. Vastaajien toimiston koko vaihteli pienestä isoihin, joten siinä mielessä kaikki olivat tasapuolisesti edustettuina.

Poikkeusolojen vaikutus myyntiin ja markkinointiin yleensä

Sitten itse asiaan eli poikkeusolojen vaikutukset asuntojen myyntiin ja markkinointiin maaliskuusta kesäkuun alkuun. Alla olevassa kuvaajasta nähdään, että noin puolet vastaajista koki, että uusia kohteita on saatu vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Merkille pantavaa kuitenkin on, että jopa 15% vastaajista oli sitä mieltä, että uusia kohteita on tullut enemmän. 

Kyselyn graafit

 

Vaikka poikkeusolot kokonaisuudessaan vaikutti negatiivisesti välittäjien usko lähitulevaisuuteen on kuitenkin erittäin positiivinen. Vastauksista heijastuu selkeästi se, että poikkeusolojen aikana kertyneen inventaarion uskotaan purkautuvan seuraavien kuukausien aikana: 35% uskoo saavansa normaalia enemmän uusia kohteita ja 9% uskoo pääsevänsä jopa ennätysmäärään.

Kyselyn graafit (1)

Miten seuraavat kuukaudet sitten näkyy välittäjien arjessa ja lomasuunnitelmissa? Perinteisesti heinäkuussa uusia kohteita tulee kokonaisuudessaan noin 10-20% vähemmän kuin toukokuussa, mikä on vuoden tuottoisin kuukausi uusien kohteiden kannalta. Tänä vuonna välittäjät kuitenkin aikovat käyttää seuraavat kuukaudet tiiviisti uusien kohteiden hankintaan ja olemassa olevien myyntiin. Alla olevasta kuvaajasta näkyy että noin kolmasosa vastaajista ei aio pitää lomia ollenkaan seuraavien kuukausien aikana ja melkein puolet vain ehkä pienen loman. Vain 2% keskittyy lomailuun heinä-elokuussa.

Kyselyn graafit (2)

Kommenteista on yleisesti huomattavissa selkeää positiivista asennetta uutta “normaalia” kohtaan. Monet kaipaavat alan uudistumista ja haluavat tuulettaa toimintatapoja. Yleisnäyttöjen uskotaan vähenevän radikaalisti ja digitaalisista toimintatavoista tulevan uusi normaali. Pieni osa vastaajista näki, että palaamme vanhaan arkeen ja loppujen lopuksi mikään ei muutu.

Visuaalisten myyntimateriaalien käyttö

Visignin tarkoitus on palvella kiinteistönvälittäjiä heidän käyttämissään visuaalisissa ja digitaalisissa myynti- ja markkinointimateriaaleissa. Meille on tärkeätä ymmärtää asiakkaiden muuttuneet tarpeet ja siksi halusimme tietää onko tarpeen tehdä muutoksia palveluihimme poikkeusolojen jälkeen.

Kaksi uutta palvelutuotetta on noussut viime vuosina välittäjien yleisempään käyttöön: 1) digitaalinen stailaus 2) 3D- ja 360-esitykset. Digitaalisessa stailauksessa pääasiallisin käyttötapa on lisätä tyhjän asunnon valokuvaan huonekaluja, jotta ostajat ymmärtävät mittasuhteita ja voivat “mielikuvitella” kuinka tämä kyseinen asunto toimisi heidän tarpeisiin. 3D- ja 360-esityksissä ostaja pääsee vierailemaan asunnossa etänä ja pystyy kulkemaan asunnon läpi virtuaalisesti. Tällä voidaan korvata asunnossa käynti osittain, mutta ei kokonaan.

Vastaajista 45% oli käyttänyt digitaalista stailausta jo ennen poikkeusoloja ja vajaa 10% aloitti palvelun käytön poikkeusolojen aikana. Jatkossa noin 70% vastaajista aikoi käyttää digitaalista stailausta joihinkin kohteisiin (kuvaaja alla). Palvelulle on siis selkeästi kysyntää, varsinkin kun yleisnäyttöjen määrä on selkeästi pienenemässä ja asuntojen visuaalisten materiaalien valikoima ja laatu korostuu entisestään. Viidesosa vastaajista ei aikonut käyttää palvelua jatkossa.

Kyselyn graafit (3)

3D- ja 360-esityksiä oli käyttänyt 30% jo ennen maaliskuuta ja nyt poikkeusolojen aikana käytön aloitti 16% vastaajista. Puolet vastaajista ei ole koskaan käyttänyt näitä “virtuaalisia asuntonäyttöjä”. Selkeä tarve näillekin palveluille on koska melkein 60% vastaajista aikoo käyttää jatkossa joihinkin kohteisiin ja noin 7% ihan kaikkiin kohteisiin (kuvaaja alla).

Kyselyn graafit (4)

Digitaalisen stailauksen käyttötavat

Digitaalinen stailaus saa selkeästi kannatusta suurimmalta osalta vastaajista. Siinä nähdään todella paljon potentiaalia, tosin kommenteissa huomioidaan ettei kuvat saa liikaa vääristää asunnon nykykuntoa tai kalustusta. Me suosittelemmekin asiakkaitamme laittamaan nettiin sekä alkuperäinen että digitaalisesti stailattu kuva. Tällöin ostajilla on selkeä ja realistinen käsitys asunnon nykytilasta.

Osa vastaajista näki haasteita hinnoittelussa ja kuvien laadussa. Hinnat ovat itseasiassa tulleet hieman alaspäin viime aikoina, koska tuotantotekniikka on kehittynyt ja markkinoilla on kilpailua. Monet käyttävät digitaalista stailausta yhteen pääkuvaan (yleensä keittiö tai olohuone), jolloin kustannukset pysyvät maltillisina. Arvokkaammissa kohteissa voi teetättää sitten useamman kuvan.

Stailausten laaduissa vastaajat olivat havainneet vaihtelua saman toimijan toimituksissa. Tässä todennäköisesti näkyy markkinoilla melko yleinen toimintatapa, missä kuvia tilataan ns. freelancer-palveluista. Visignin digitaaliset stailaukset tehdään yhdessä paikassa, ennakkoon valituilla Suomen markkinaan sopivilla kalusteilla ja laatua valvoo yksi henkilö, toisin kuin monilla muilla toimittajilla tekijä voi olla joka tilauksessa eri freelancer ja heillä omat kalusteet.

Kesäkuun aikana digitaalisia stailauksia on tilattu ennätysmäärä, joten uusi toimintatapa on selkeästi omaksuttu ainakin Visignin asiakkaiden toimesta.

Kiitämme kaikkia kyselyyn osallistuneita!

Jos haluat saada yksityiskohtaiset vastaukset myöhemmin sähköpostiisi, lähetä sähköpostia jarmo@visign.fi.

Kyselyssä oli mukana myös arvonta niiden kesken ketkä antoivat sähköpostiosoitteensa ja 100 euron arvoisen K-lahjakortin voitti Kaisa Lehtonen. Onnea Kaisalle!

Topics: kiinteistönvälitys, kiinteistönvälittäjä

Related posts

Poikkeusolojen vaikutus asuntojen myyntiin ja markkinointiin